Marika Ojala
               
  OMPELIJA-ARTESAANI

Kypsyttelin pitkään ideaa omasta yrityksestä, jonka vihdoin perustin 1.2.2009.
Kaikkea tekstiileihin liittyvää kannattaa kysyä, sillä monipuolisuus on valttini.

Suvussani on vahva käsityöperinne, ja valmistuin 1992 ompelija-artesaaniksi. Minulla on intoa, luovuutta ja taitoa sekä monipuolista osaamista.

Olen tehnyt vuosia tämän alan töitä toisen palveluksessa ja olen kiitollinen kaikille työnantajilleni, joilta olen saanut oppia, mitä sileät, rypyttömät, kauniit saumat ja muiden pikku yksityiskohtien hallitseminen kertovat työn laadusta.

Erittäin palkitsevaa ja mielekästä ovat myös korjausompelut, jotka haastavat ja raastavat, mutta antavat suurta onnistumisen iloa niin saajalle kuin tekijälle. Nykypäivän kierrätysideoiden mukaan tuote saa uuden elämän.

Naisten juhlapuvut ovat todellinen intohimoni, varsinkin jos
saan vielä koristella asun käsin kirjomalla.

Tee istuvilla vaatteilla arjesta juhlaa ja juhlasta miellyttävä,
sillä omilla mitoilla tehty juhlapuku on myös mukava päällä.


Soita ja varaa aika, tule ideoinesi ja suunnitelminesi,
niin tehdään toiveista totta!

   
 
   
 
   
     
   
       
   
  Kuva: Susanna Lehtiö